Avainsana-arkisto: perhehistoria

Perustavanlaatuista tietokanta-analyysia varhaismodernin ajan työstä ja sukupuolesta

Uppsalan yliopistosta johdetaan Gender and Work (GaW) in Early Modern Sweden -tutkimusprojektia, jonka tulosten ensimmäinen laajempi koonti on arvioitavana. Hankkeessa analysoidaan Ruotsin varhaismodernin ajan työtä ja sen sukupuolittuneisuutta. Analyysin perustana on mittava ja kaikille avoin GaW-tietokanta. Kyseessä on aidosti iso digitaalisten ihmistieteiden (digital humanities) hanke, jossa teknologiaa ja (Big) dataa hyödynnetään menneisyyden monimutkaiseen mallintamiseen, mutta joka lopulta vastaa historioitsijoiden peruskiinnostukseen: mitä tavalliset ihmiset tekivät ja ajattelivat menneisyydessä.

Kirsi Keravuori: ”’Rakkat poikaiset’. Simon ja Wilhelmina Janssonin perhekirjeet egodokumentteina (1858–1887)”. Lectio praecursoria 12.9.2015

Kustavilainen talonpoikaislaivuri Simon Jansson ja hänen vaimonsa Wilhelmina Widbom kirjoittivat 1800-luvun puolivälissä noin 150 kirjettä kolmelle kouluun ja myöhemmin yliopistoon lähteneelle pojalleen. Kirjeissään he kertovat arjestaan, työstään ja ajatuksistaan, elämästään saaristolaisyhteisön jäseninä sekä poikiensa kouluttamisesta.